Esihenkilö järjestää puitteet oppimiselle

 

Esihenkilön tehtävänä on luoda edellytykset työelämässä oppimiselle. Esihenkilö varmistaa ohjauksen onnistumisen:

 

  • perehtymällä ammatillisen koulutuksen järjestämiseen.
  • tunnistamalla työpaikan soveltuvuuden eri tutkintojen oppimisympäristöksi.
  • valitsemalla työpaikkaohjaajaksi tehtävään sopivan henkilön.
  • informoimalla hyvissä ajoin koko työyhteisöä tulevasta opiskelijasta, hänen ohjaajastaan ja ohjauksen käytännöistä.
  • järjestämällä ja rytmittämällä työpaikkaohjaajalle aikaa opiskelijan perehdytykseen, opintojen suunnitteluun, opettajan työpaikkakäynteihin, säännöllisiin ohjauskeskusteluihin ja arviointiin.
  • jakamalla ohjaustehtävää muulle työyhteisölle tarkoituksen mukaisesti, jolloin opiskelija saa laajemman näkökulman toimintaan, eikä ohjaus kuormita liikaa yksittäisiä työyhteisön jäseniä.
  • huomioimalla opiskelijan, esimerkiksi iästä ja kokemuksesta johtuvat, yksilölliset ohjaustarpeet.
  • mahdollistamalla ohjaajan ohjausosaamisen kehittymisen esimerkiksi oppilaitoksen järjestämillä valmennuksilla.

Vinkkejä esihenkilölle

  • Mieti, miksi otamme opiskelijan? Miksi haluamme muuttua oppimisympäristöksi?
  • Sitoudu. Varmista, että työyhteisönne on sitoutunut ohjaamaan opiskelijaa.
  • Mahdollista sujuva oppiminen työpaikalla. Varmistakaa opettajan ja ohjaajan kanssa, että opiskelijan on mahdollista tehdä opintojensa edellyttämiä työtehtäviä työpaikallanne. Miettikää miten opiskelija voi edesauttaa työpaikan arjen toiminnassa ja tavoitteissa.
  • Varmista ohjaukseen käytettävä aika ja resurssit. Tunnista ohjaamiseen liittyvät tehtävät. Työpaikkaohjaaja tarvitsee aikaa ohjaamisen lisäksi opiskelijan opintojen suunnitteluun, perehdytykseen, opettajan työpaikkakäynteihin ja oppimisen arviointiin sekä säännöllisiin ohjauskeskusteluihin opiskelijan kanssa.
  • Ota yhdessä muun työyhteisön kanssa opiskelija tasavertaiseksi työyhteisön jäseneksi.
  • Panosta työpaikan ja oppilaitoksen yhteistyöhön ja vuoropuheluun
  • Selkeytä ohjauksen roolitus, se luo tehokkuutta. Jaa ohjaustehtävää työyhteisölle. Kerro työyhteisölle tulevasta opiskelijasta sekä hänen ohjaajastaan. Sopikaa miten työyhteisö voi osallistua ohjaukseen työpaikkaohjaajan tukena.
  • Tunnista nykyiset ja tulollaan olevat osaamistarpeet.
  • Kehitä kokeillen, arvioi ja opi kokeiluista.
  • Poimi ohjausosaamisen hyödyt. Hyödynnä opettajan osaaminen ja oppilaitoksen tarjoamat palvelut ja tunnista osaavan ohjaajan hyöty yrityksellenne.

Lähde: Ammattitaitoa Yhdessä -hanke.

OhjausHELP

V

 ltakunnallinen OhjausHELP -palvelu palvelee osoitteessa palaute@ohjaan.fi, kun sinulla on yleisiä työpaikalla oppimiseen tai työpaikkaohjaaja-koulutuksiin liittyviä kysymyksiä. 

Lue lisää


Ajankohtaisia artikkeleita työelämässä oppimisesta

Lue lisää