Vieraskielistä ohjaten – arjen haasteita ja ratkaisuehdotuksia
Perehdytyksen perillemeno
Työn alussa annettu huolellinen perehdytys kantaa pitkälle (mm. työnkuva, työvuorot, työsuojelu, pukeutuminen, terveydenhuolto).
• Perehdytykseen pitäisi varata aikaa puolitoista kertaa enemmän, jos perehdytettävä on äidinkieleltään erikielinen.
• Muista, että kuunteleminen, vastauksen rauhallinen odottaminen ja ymmärryksen varmistaminen ovat yhtä tärkeitä taitoja kuin oma perehdytyspuhe.
Aikakäsitys ja poissaolot
Kerro ja tarvittaessa kirjaa/kuvaa paperille selkeästi työpaikan toimintatavoista.
• Tärkeät puhelinnumerot ja työntekijälle tärkeiden henkilöiden nimet on oltava selkeästi ja kootusti saatavilla, jotta esim. poissaolot tulee ilmoitettua.
• Panosta työaikojen ja niiden noudattamisen selittämiseen, esim. leimaus, taukojen pituus, työvuorolistat.
• Keskustelkaa juhlavapaiden pitämisestä, mikä on mahdollista ja mikä ei.
• Ole valmis toistamaan asiat useaan kertaan.
Työyhteisöön sisälle pääsy
Työyhteisön on hyvä tiedostaa oman työpaikan kirjoittamattomia sääntöjä ja tapoja, jotka eivät ole ulkopuolisille itsestään selviä.
• Tervehtiminen on toisen huomioimista ja lisää yhteenkuuluvuutta.
• Mitä uusia tapoja tulisi hyväksyä tai ainakin sietää monikulttuurisuuden lisääntyessä.
• Mitkä työpaikan tavat olivat myös itselle outoja uutena työntekijänä.
• Miten esim. vaatetus, opiskelijan ruokavalio voi vaikuttaa työntekoon. Voisiko tehdä kompromisseja, että työnteko sujuisi jouhevammin.
Kommunikointi ja väärinkäsitykset
Ihmiset viestivät eri tavoin. Viestintä voi olla suoraa ja eleetöntä, kohteliasta, nopeaa, hidasta, ilmeet ja eleet voivat vaihdella. Tämä voi johtaa väärinkäsityksiin.
• Kiinnitä huomioita omaan puheeseesi ja tapaan viestiä.
• Toista, kerro sama asia monta kertaa ja eri tavoin.
• Käytä yksinkertaisia, konkreettisia esimerkkejä.
• Puhu hitaammin, mutta puhu aikuiselle aikuisen kielellä.
• Looginen eteneminen työn ohjaamisessa: kokonaisuuksista yksityiskohtiin.
• Puhukaa työtä tehdessä, tehtävien sanallistaminen.
• Kuuntele, kysy (esim. miten sinun maassasi suhtaudutaan poissaoloihin?)
• Varmista ymmärrys: pyydä kertomaan omin sanoin, miten hän asian ymmärsi
Tasa-arvo
Tasa-arvoerot eri kulttuureissa heijastuvat työelämään. Tasa-arvoisuus voi liittyä esim. esihenkilö-alaissuhteeseen tai mies/nainen-suhteisiin. Suomalaisessa työelämässä arvostettu alaisen oma-aloitteisuus ja tiimityö eivät ole itsestäänselvyys joka kulttuurissa.
• Keskustelkaa työntekijöiden roolista työyhteisössä (näin meillä, miten teidän kulttuurissa?)
• Käytä kuvia selittämään suomalaiselle työkulttuurille tyypillisiä asioita.
Palaute
Selkeä, rehellinen, kahdenkeskinen keskustelu auttaa oppijaa ymmärtämään, missä on onnistuttu ja missä olisi parannettavaa.
• Anna palautetta säännöllisesti ja selkeästi työn alusta alkaen. Näin opiskelija oppii tietämään, mitä hänen odotetaan tekevän, missä ajassa ja mikä ei ole sopivaa.
• Kirjaa tärkeimmät kohdat muistiin suullisen palautteen lisäksi. Näin opiskelija voi palata saamaansa palautteeseen ja varmistua ymmärtäneensä asian oikein.
• Voit ladata myös pdf-tiedoston sivun aiheesta (ei saavutettava): Vieraskielistä_ohjaten_Arjen_haasteita_ja_ratkaisuehdotuksia
Voit ladata myös pdf-tiedoston sivun aiheesta (ei saavutettava): Vieraskielistä_ohjaten_Arjen_haasteita_ja_ratkaisuehdotuksia
Hyödynnä työssäsi:
Työkalupakista löydät kootusti tärkeimmät materiaalit työelämässä oppimisen ohjaamiseen